tiistai 4. helmikuuta 2014

                       Työ 1: "ostoskassin suunnittelu"


Tässä työssä tarkoituksena oli suunnitella omanlainen ostoskassi, jossa näkyisi ainakin kaupan logo ja mahdollinen kuva. Työ oli haastava aluksi, sillä oli hankalaa keksiä oma logo matkimatta jo valmiiksi keksittyjä. Ostoskassia suunnitellessa täytyi kiinnittää huomiota kassin ulkomuotoon ja huokuttelevuuteen. Työtä tehdessäni opin sommitelemaan kuvan ja värit oikeaan kohtaan työtä, sekä käyttämään värejä oikein toistensa kanssa.

Työ eteni hyvin sen jälkeen, kun oli saanut idean siitä, minkälaisen liikkeen ostoskassin teen. Tein lähestulkoon samanlaisen kuvan, kuin olin suunnitellutkin. Ajatuksena oli kylläkin alunperin jatkaa piirrosta kassin toiselle puolelle, mutta aika ei meinannut enää riittää joten jätin sen tekemättä. Näin jälkeen päin ajatellen se ei oikeastaan haittaakkaan, vaikka toisella puolella kuvaa ei olekkaan. Työtä oli hauska tehdä, sillä sai käyttää maaleja sekä ei tarvinnut tehdä pikkutarkkaa työtä. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen:)

Ostoskassia tehdessä opin erityisesti piirrosalan tilankäyttöä. En ole aiemmin ajatellut, että kuinka tekstit ja piirokset kannattaa työhön sijoittaa jotta ne toimivat hyvin yhdessä. Sitä tulen hyödyntämään jatkossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti